Raamattu avautuu

Elämällä on tarkoitus ja hyvä saa lopulta voiton

1. Profeetallisen sanan merkitys

Raamatussa profeetta tarkoittaa henkilöä, joka lausuu julki Jumalan sanoman. 'Profetoiminen' merkitsee sekä Jumalan tahdon julistamista että tulevaisuuden ennustamista. Toisinaan Jumalan sanoma tulee profeetalle sanallisena, toisinaan kuvallisena näyssä. Oikea profeetan julistus perustuu aina jumalalliseen ilmoitukseen. »Sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalal­ta» (2 Piet. 1: 21).

  Profeetallinen sana Raamatussa valaisee Jumalan suurta maailmansuunnitelmaa. Pelottavien tulevaisuudenkuvien ruokkiessa yleistä epävarmuuden ja pelon tunnetta, ihmisen on rohkaisevaa nähdä profeetallisesta sanasta, että elämällä on tarkoitus ja että maailmankaikkeuden keskuksessa sykkii Jumalan lämmin sydän.

  Erityisesti Ilmestyskirjan profetiat välittävät meille sano­man hyvän lopullisesta voitosta. Ihmiskunnan yleinen ah­dinkotila ja kestävän, oikeudenmukaisen maailmanrauhan kaipuu ovat tehneet Ilmestyskirjan sanoman mitä ajankoh­taisimmaksi.

2. Ilmestyskirjan historiallinen tausta

Ilmestyskirja on peräisin ensimmäisen vuosisadan lopulta. Useimmat tutkijoista ovat nykyisin yhtä mieltä siitä, että Ilmestyskirja kirjoitettiin Rooman keisarin Domitianuksen vainotessa ankarasti kristittyjä vuosina 93-96. Tämä on sopusoinnussa myös varhaisten kristittyjen kirjoittajien antamien tietojen kanssa. Niihin liittyen 'kirkkohistorian isäksi' kutsuttu Eusebios (n. 275-340) kertoo kirkkohistoriassaan (III 20, 8), että Domitianuksen hallinnon lakattua apostoli Johannes palasi maanpaosta Patmoksesta ja asettui taas asumaan Efesoon.

  Domitianus (81-96) pyrki edistämään keisarinpalvontaa. Kristityt eivät kuitenkaan suostuneet palvomaan keisaria jumalana eivätkä käyttämään hänestä arvonimeä 'Herra' (kreik. 'kyrios'), jolla nimellä kristityt puhuttelivat vain Jeesusta Kristusta. Keisarinpalvonnasta kieltäytyminen epäilemättä johti Johanneksen Patmokseen ja vaikutti näin myös Ilmestyskirjan syntyyn siellä.

3. Johanneksen ilmestys

Ilmestyskirja on Uuden testamentin ja samalla koko Raamatun viimeinen kirja. Tämä ei varmastikaan ole sattuma. Raamattu alkaa kuvauksella maailman luomisesta, ja Raamattu päättyy suurenmoiseen kuvaukseen kaiken uudestiluomisesta. »Katso, uudeksi minä teen kaikki» (Ilm. 21: 5).

  Ilmestyskirjan varsinainen nimi Raamatussamme on kirjan vanhimpien käsikirjoitusten mukaisesti »Johanneksen ilmestys». Kirjan itsensä antaman tiedon mukaan kirjoittaja on ollut Johannes. Vaikka kirjoittaja ei tarkemmin selvitä henkilöllisyyttään, ensimmäisinä vuosisatoina pidettiin selvänä, että kysymyksessä on Jeesuksen opetuslapsi ja apostoli Johannes. Näin todistivat kolmannen vuosisadan puoliväliin asti kaikki kristityt kirjoittajat, joiden kirjoitukset ovat säilyneet ja jotka asiasta jotakin mainitsevat — mm. Justinus Marttyyri, Ireneus, Tertullianus, Hippolytos, Kleemens Aleksandrialainen ja Origenes. Onkin vaikea kuvitella, että jonkun apostoleihin kuulumattoman Johanneksen kirja olisi hyväksytty Raamattuun.

Ilmestyskirjan keskushenkilönä on Jeesus Kristus

4. »Jeesuksen Kristuksen ilmestys» (1: 1-2)

Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,

  2. joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.

Johannes aloittaa kirjansa ainutlaatuisella tavalla: »Jeesuksen Kristuksen ilmestys». Sana 'ilmestys' on tässä käännetty kreikan sanasta 'apokalypsis', mikä merkitsee sananmukaisesti verhon poistamista, paljastamista. Raamatussa on varsinaisesti kaksi apokalyptistä kirjaa: Danielin kirja Vanhassa testamentissa ja Johanneksen ilmestys Uudessa testamentissa. Niissä Jumala paljastaa, »mitä pian tapahtuman pitää» (Ilm. 1: 1).

  On sanottu, että Ilmestyskirja on Raamatun kruunu. Siinä Raamatun muut kirjat kohtaavat toisensa. Ilmestyskirja viittaa useimpiin Vanhan testamentin kirjoista, ja yli puolella sen jakeista on liittymäkohta Vanhan testamentin kirjoituksiin.

  Ilmestyskirja ei ainoastaan paljasta meille Jumalan tulevaisuudensuunnitelmia ja maailman kohtaloa, vaan se on ennen kaikkea ilmestys Jeesuksesta. Se paljastaa lukijalleen Jeesuksen Kristuksen persoonaan ja työhön liittyviä jumalallisia salaisuuksia. Kuten koko Raamattu keskittyy ilmoituksessaan Jeesukseen Kristukseen, niin myös Ilmestyskirjan keskushenkilönä on Kristus.

Ilmestyskirjaa voidaan ymmärtää

5. »Autuas se, joka lukee» (1: 3)

Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!

Ilmestyskirjaa pidetään yleisesti Raamatun vaikeaselkoisimpana kirjana. Kuitenkin erityinen autuus eli onni luvataan sen lukijalle ja sen profetiaa kuuleville, jotka »ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on» (1: 3). Ilmestyksen lopussa enkeli vielä muistutti Johannesta: »Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä» (22: 10). On siis selvää, että Ilmestyskirja on tarkoitettu ymmärrettäväksi ja että sitä voidaan ymmärtää.

  Ilmestyskirjan sanoma on puettu vaikuttavien vertauskuvien muotoon. Jos profetioissa olisi ilman vertauskuvia kerrottu esimerkiksi Kristuksen ja hänen seurakuntansa vastustajista, ne olisivat saattaneet vielä voimakkaammin pyrkiä hävittämään profeetalliset kirjoitukset ja koko Raamatun.

Luvuilla kuvataan Ilmestyskirjassa laatua pikemmin kuin määrää

6. »Armo teille ja rauha» (1: 4-6)

Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,

  5. ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä

  6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.

Johannes esittää apostolisen tervehdyksensä koko jumaluuden nimissä. Isän ja Pojan lisäksi mukana on myös Pyhä Henki, jota edustaa näky valtaistuimen edessä olevasta seitsemästä hengestä. Luvuilla kuvataan Ilmestyskirjassa laatua pikemmin kuin määrää. Seitsenluku on Raamatussa ja Ilmestyskirjassa tärkeä luku, koska siinä jumaluuden kolmiluku liittyy maailmaa symbolisoivaan nelilukuun (neljä ilmansuuntaa, maan neljä 'kulmaa'). Seitsemän kertoo näin Jumalan ja maailman kohtaamisesta. Seitsemän korostaa tässä Hengen läsnäoloa kaikkialla ja kaikkina aikoina.

  'Aasia' tarkoittaa roomalaista Aasian provinssia, maakuntaa, joka vastaa Vähän-Aasian länsiosaa nykyisen Turkin alueella. Kristinusko oli levinnyt voimakkaasti tälle alueelle Paavalin lähetysmatkojen vaikutuksesta jo muutama vuosikymmen aikaisemmin. Jerusalemin hävityksen (70) jälkeen tämän alueen merkitys kristillisenä keskuksena näyttää kasvaneen. Tähän vaikutti epäilemättä apostoli Johannes, joka perimätiedon mukaan asui Efesossa ja matkusteli sen ympäristössä.

  Alkutervehdys sisältää tärkeän avaimen Ilmestyskirjan näkyjen ja vertauskuvien tulkitsemiseksi. Johannes kirjoittaa kristilliselle seurakunnalle — seitsemälle paikalliselle seurakunnalle, jotka edustavat kaikkia seurakuntia — ja hän nimittää Kristuksen seurakuntaa kuningaskunnaksi ja papistoksi. Vanhassa testamentissa Israelia oli nimitetty pappisvaltakunnaksi ja pyhäksi kansaksi (2 Moos. 19: 6), mutta Ilmestyskirja noudattaa Uuden testamentin näkemystä kristillisestä seurakunnasta Jumalan kansana. Samoin oli apostoli Pietari kirjoittanut pakanuudesta kääntyneille kristityille: »Te olette 'valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa'» (1 Piet. 2: 9, 10). Tämä on pidettävä mielessä, kun pyritään ymmärtämään Ilmestyskirjan käyttämiä käsitteitä ja vertauskuvia, jotka liittyvät Vanhan testamentin ja erityisesti Israelin historiaan.

Ilmestyskirjan kaikki näyt tähtäävät Kris- tuksen tulemukseen

7. Katso, hän tulee» (1: 7)

Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.

Jeesuksen toinen tulemus on Ilmestyskirjan profeetallisen sanoman suuri tähtäyspiste. Tässä yhdessä ainoassa jakeessa on ilmaistu kirjan koko teema.

  Jo Öljymäellä pitämässään suuressa lopunaikoja koskeneessa puheessaan Jeesus korosti tulemuksensa suurta julkisuutta: se on kuin salama, joka näkyy idästä länteen; silloin kaikki näkevät Ihmisen Pojan tulevan suurella voimalla ja kirkkaudella (Matt. 24: 26-27, 30; Mark. 13: 26; Luuk. 21: 26, 27). Tämä mullistava tapahtuma ei voi jäädä keneltäkään huomaamatta.

  Pitkänäperjantaina Jeesus oli sanonut ahdistajilleen, että he saavat nähdä hänen »tulevan taivaan pilvien päällä» (Matt. 26: 64). Se on tietysti mahdollista vain siten, että heidät herätetään kuolleista. Jo Danielin kirjassa viitataan tähän tapahtumaan (Dan. 12: 2). Palaamme tähän Ilmestyskirjan myöhempien näkyjen yhteydessä.

  Kristuksen tulemus on kauhistava päivä niille, jotka ovat hylänneet hänet Vapahtajanaan. Mutta se on ilon ja riemun päivä niille, jotka ovat häntä odottaneet (ks. Jes. 25: 9). Ilmestyskirjan kaikki näyt tähtäävätkin Kristuksen ilmestymiseen ja lopulliseen kuninkuuteen. Kirjan tarkoitus on Kristuksen tulemuksen toivolla lohduttaa ja rohkaista kaikkien aikojen uskovia kärsivällisyyteen ja voittavaan uskoon.

Ilmestyskirjan sanomalla on historialliset ulottuvuudet

8. Historian Herra (1: 8)

»Minä olen A ja O», sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

Jumala ilmoittaa itsensä Ilmestyskirjassa historian Herrana. A ja O (alfa ja oomega), kreikan kielen aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain, kuvaavat häntä kaiken Alkuna ja Loppuna.

  Tällä »seitsemälle Aasian seurakunnalle» osoittamallaan tervehdyksellä Johannes osoittaa myös selvästi, että Ilmestyskirjan sanomalla on historialliset ulottuvuudet. Jumala on nykyhetken todellisuus, jolla on sanottavaa nykyhetken — eli Johanneksen näkökulmasta katsottuna apostolisen ajan — seurakunnalle. Mutta Herra hallitsee myös tulevaisuutta. Ilmestyskirjan sanoma koskee Kristuksen seurakuntaa myös kaikkina tulevina päivinä. Kristus itse on tuleva takaisin. Siksi Ilmestyskirjan näyt ulottuvat Johanneksen ajasta ajan loppuun.

9. Patmos-saaressa (1:9)

Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.

Tutkijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että Johannes karkoitettiin tälle Efeson edustalla Aigeianmeressä sijaitsevalle 40 neliökilometrin suuruiselle saarelle. Vainoojien tarkoituksena oli ilmeisesti lannistaa tämä mies, joka oli niin innokkaasti taistellut Kristuksen evankeliumin puolesta. Jumalan sanomaa ei kuitenkaan voida eristää eikä vaientaa. Tuosta karusta saaresta tuli paikka, jossa Jumala avasi palvelijalleen ja hänen välityksellään koko ihmiskunnalle huikaisevia näköaloja maailmanhistorian lopputapahtumiin ja kristillisen seurakunnan voittoon.

Ilmestyskirjan sanoma kuuluu koko kristikunnalle

10. »Herran päivänä» (1: 10-11)

Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan äänen,

  11. joka sanoi: "Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan".

Voidaan ajatella, että Johannes tarkoitti olemisellaan »hengessä Herran päivänä» siirtymistään profeetallisessa näyssä ajassa eteenpäin lopunajalliseen Herran päivään. On kuitenkin ilmeistä, että kysymys on näyn antamisen ajankohdasta: Johannes sai ilmestyksen lepopäivänä.

  Roomalainen historiankirjoittaja Suetonius kertoo keisari Domitianuksen vaatineen, että häntä puhutellaan sanoin: »meidän herramme ja jumalamme». Ehkä siitäkin syystä Johannes käytti lepopäivästä tarkoituksellisesti nimitystä 'Herran päivä' — muistuttaakseen kristityn todellisesta Herrasta ja Jumalasta. Korostetaanhan lepopäiväkäskyssäkin, että »seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti» (2 Moos. 20: 10). Raamattu nimittää sapattia 'Herran pyhäpäiväksi' (Jes. 58: 13), ja Jeesus julisti itse olevansa 'sapatin herra' (Matt. 12: 8; Mark. 2: 28; Luuk. 6: 5).

  Johannes sai käskyn kirjoittaa »niille seitsemälle seurakunnalle». Kuten edellä jo totesimme, seitsenluvulla on Ilmestyskirjassa hyvin merkittävä asema. Seitsemää pidetään kokonaisuuden symbolina. Tämä luku esiintyy Ilmestyskirjassa yli neljäkymmentä kertaa. Siksi nuo seitsemän seurakuntaa edustavat koko kristillistä seurakuntaa apostolien ajasta aina ajan loppuun asti.

Kun omistamme Kristuksen, meillä ei ole mitään pelättävää tuomiolla

11. Näky Ihmisen Pojasta (1: 12-16)

Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa,

  13. ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.

  14. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;

  15. hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.

  16. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.

Kristus käytti itsestään jo maan päällä eläessään mielellään nimitystä 'Ihmisen Poika' (yli 80 kertaa evankeliumeissa; vrt. Dan. 7: 13). Tässä ensimmäisessä näyssään Johannes näkee kirkastetun Kristuksen seurakuntansa keskellä (lampunjalat, ks. jae 20). Vaikka Jeesus ilmestyi Johannekselle taivaallisessa kirkkaudessaan, hän on säilyttänyt yhä ihmismuotonsa, jonka hän otti tullessaan ihmiseksi. Miten rohkaisevaa onkaan ajatella, että taivaaseen astunut, kirkastettu Herramme on yhä ihmisen kaltainen ja meidän Veljemme.

  Pitkäliepeinen viitta muistuttaa ylimmäisen papin vaatetusta. Tulisoihtuina palavat silmät ja jalkojen kiiltävän vasken välke muistuttavat olentoa, jonka Daniel näki Hiddekel-virran varrella (Dan. 10: 6). Villanvalkeat hiukset olivat myös Danielin tuomionäyssä näkemällä Vanhaikäisellä (Dan. 7: 9). Kristus on samalla kertaa sekä Pappi että Tuomari. Ja koska hän on ollut myös Uhri, joka ristillä antoi itsensä lunnaiksi meidän puolestamme, meillä ei ole mitään pelättävää tuomiolla jos turvaudumme häneen.

  Hänen kaikkinäkevät silmänsä ja hänen ahjon kuumuudessa hehkuvat jalkansa todistavat, että hän on kulkenut tuskien tien ennen meitä. Hän ymmärtää tuskamme ja kipumme. Pimeinkin yö muuttuu hänen kirkkaudestaan päiväksi. Kristuksen oikeassa kädessä olevat seitsemän tähteä tarkoittavat »niiden seitsemän seurakunnan enkeleitä» (ks. jae 20). Tarkoitettiinpa enkeleillä (kreik. 'angelos', sanansaattaja) taivaallisia lähettejä tai seurakuntien inhimillisiä johtajia, kaikki ne ovat kuitenkin Kristuksen kädessä. Seurakunnallakaan ei ole mitään pelättävää, se on hyvässä turvassa. Ihmisen Pojan kaltaisen olennon suusta lähtevä kaksiteräinen miekka osoittaa, että hän sanallansa puolustaa totuutta ja seurakuntaansa. Yhdessä nämä symbolit muodostavat kokonaiskuvan Herramme palvelustyöstä meidän hyväksemme.

Kristuksella on valta herättää kuolleet ikui- seen elämään

12. »Älä pelkää» (1: 17-18)

Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,

  18. ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.

Etenkin marttyyrikausina nämä sanat ovat rohkaisseet tuhansia Jeesuksen seuraajia. Ylösnousseella Kristuksella on nyt kaikki valta. Tämä valta ja kunnia vaikutti Johannekseen niin, että hän lankesi kuin kuolleena Kristuksen jalkojen juureen. Mutta kuolemakaan ei merkitse mitään niille, jotka ovat Kristuksen omia, sillä hän on voittanut kuolemankin. Hänellä on kuoleman ja tuonelan (kreik. hades, kuolleitten olinpaikka, hauta) avaimet. Avaimet ovat vallan symboli. Kuolema ja hauta eivät merkitse Kristuksen seuraajalle lopullista päätepistettä. Kristuksella on valta avata haudat ja kutsua kuolleet ikuiseen elämään (ks. Joh. 5: 28, 29; 1 Tess. 4: 16).

  Miten suuresti tämä näky ja sanoma rohkaisikaan Johannesta ja kaikkia hänen aikansa kristittyjä, jotka saivat tämän lukea ja kuulla. Jeesuksen äiti Maria, jonka Jeesus ristillä oli uskonut Johanneksen huostaan, oli jo kuollut — ilmeisesti Efesossa. Sinne pian haudattaisiin myös Johannes. Lukemattomat marttyyrit sinetöivät seuraavien vuosisatojen aikana uskonsa verellään. Kuolema vierailee kodeissa tänäkin päivänä. On raskasta joutua eroamaan rakkaistaan. Mutta kuten Johannesta Patmoksella, Jeesus tahtoo nytkin koskettaa hellästi jokaista surevaa ja sanoa: »Älä pelkää! Minä elän, ja minulla on kuoleman ja haudan avaimet.»

Avain Ilmestyskirjan historialliseen ymmärtämiseen

13. Ilmestyskirjan historiallis-profeetallinen luonne (1: 19)

Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva.

Johanneksen saama kirjoituskäsky, jonka takana on korkein mahdollinen arvovalta, sisältää samalla ilmoituksen hänen saamansa ilmestyksen historiallis-profeetallisesta luonteesta. Tämä jae on avain Ilmestyskirjan historialliseen ymmärtämiseen.

  Vaikka ilmestyksen lähtökohtana on Johanneksen oma aika, ns. aikahistoriallinen tulkinta ei riitä. Tämä katolisen jesuiittateologin Luis de Alcazarin (k. 1613) kehittämä tulkintasuunta selittää Ilmestyskirjan näkyjen tarkoittaneen vain Johanneksen omaa aikaa. Sen mukaan mm. antikristus-ennustukset täyttyivät Rooman keisareissa.

  Myöskään ns. eskatologinen (lopunajallinen) eli futuristinen (lat. futurum, tuleva) tulkinta ei tee oikeutta Ilmestyskirjalle. Sekin on peräisin roomalaiskatolisen kirkon piiristä. Jesuiittateologi Francisco Ribera (k. 1656) esitti päinvastoin kuin Alcazar, että antikristillistä valtaa koskevat ennustukset toteutuvat vasta aivan ajan lopussa kolmen ja puolen kirjaimellisen vuoden aikana. Kummatkin tulkintasuunnat ovat syntyneet Rooman kirkon pyrkimyksistä vastata Lutherin aloittaman uskonpuhdistuksen haasteeseen ja hänen tulkintoihinsa.

  Vain historiallis-profeetallinen tulkinta, jossa otetaan huomioon sekä aikahistorialliset että eskatologiset näkökohdat, vastaa Ilmestyskirjan omaa ilmoitusta näkyjen luonteesta. Niissä lähdetään siis Johanneksen omasta ajasta ja päädytään halki historian ajan päätökseen, Kristuksen tulemukseen ja kaiken uudestiluomiseen. Tämä on perinteinen protestanttinen, uskonpuhdistajien noudattama tulkintaperiaate, ja sitä noudatetaan myös tässä Ilmestyskirjan opintokurssissa.

Jeesus itse on Ilmestyskirjan arvovaltaisin selittäjä

14. Ilmestyskirjan paras selittäjä (1: 20)

Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa."

Ilmestyskirjan historialliseen tulkintaankin liittyy tietysti ongelmia. Ei riitä, että historiasta yritetään löytää jokin sopivalta näyttävä vastine ilmestyksessä näytetylle vertauskuvalle. Ilmestyskirjan tulkinnan historia on täynnä esimerkkejä mielivaltaisesta sananselityksestä. Edellä olemme todenneet, että Johanneksen ilmestys rakentuu kiinteästi aikaisemmalle raamatulliselle ilmoitukselle. Tässä kuten kaikessa muussakin raamatuntulkinnassa Raamattu itse on paras selittäjänsä.

  Kun nyt tämän Johanneksen saaman kutsumusnäyn ja kirjan johdantoluvun jälkeen käymme tutkimaan Ilmestyskirjan sanomaa, tandomme huolellisesti noudattaa edellä esitettyjä periaatteita. Ennen kaikkea meidän on muistettava, että Jeesus Kristus on Ilmestyskirjan niin kuin koko Raamatunkin arvovaltaisin selittäjä. Hän selittää meille Ilmestyskirjasta sen, mikä on tarpeen selittää, niin kuin hän tekee tuossa ensimmäisen luvun viimeisessä jakeessa, jota jo olemme tarkastelleet.

  Kiittäkäämme Jumalaa siitä, että hän on rakkaudessaan antanut meillekin tilaisuuden tutustua tähän Jeesuksen Kristuksen ilmestykseen. Rukoilkaamme virrentekijän sanoin:

»Herra, kun sä sanassasi annat kuulla äänesi,
ilmisaatat totuuttasi sieluillemme valoksi,
auta että minäkin sanassa sun löytäisin.

»Ääntäs, Jeesus, kuullakseni jalkais juureen laskeun.
Liikuta sä sydämeni, taivuta se sinuhun,
että sua rakastan sydämestä ainiaan.